keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Uunimakkaraa, köksässä leivontaa

Uunimakkaraa on meillä toivottu jo pidemmän aikaa ruoaksi. Sitä tänään, pitkän tauon jälkeen.


Köksässä jatkui tänäänkin korvapuustien leipominen. Tänään myös pikkupullia.




maanantai 28. syyskuuta 2015

Makrillia, köksässä korvapuusteja

Makrillikastiketta, quinoaa ja porkkanaa. Siinäpä on tämän perheen päivällinen tänään maanantaina.


Lokakuun neljäntenä päivänä vieteään kansallista korvapuustipäivää. Tuota päivää kohti mentäessä on teemana kaikilla kotitalouden ryhmillä korvapuustien leipominen. Tässä seiskojen ja ysien korvapuusteja, myös erilaisilla ja ei niin tutuilla muodoilla.








sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Texmexiä sunnuntain perhelunnerilla

Tästä on tulossa hyvää vauhtia tapa. Koko perhe yhdessä, ilman kiirettä, saman ruokapöydän äärellä sunnuntai-iltapäivisin, hyvä keskustelu käynnissä ja ruoka maistuu kaikille. Minä niin nautin. Äidin elämää, ihan parhaimmillaan.

Tänään valmistin lunnerille texmexiä. Jälkiruoaksi chili-suklaakakkua, pääruokana fajitat broiler-jauhelihatäytteellä erilaisine lisukkeineen.



perjantai 25. syyskuuta 2015

Lihapyöryköitä ja uunijuureksia

Kasiluokkalaiset ovat valmistaneet tällä viikolla lihamurektaikinoita, joista saivat valmistaa lihapyöryköitä tai lihamureketta tai jauhelihapihvejä. Lihapyöryköitä suurin osa sitten teki. Lisäksi oppilaat valmistivat uunijuureksia perunasta, porkkanasta ja punajuurista. Lisukkeena oli heidän pari viikkoa sitten valmistamaansa ketsuppia.

Punajuuripussista löytyi hauskan näköinen punajuuri, ihan hiireltä näyttävä.






torstai 24. syyskuuta 2015

Silakkapihvejä, köksässä mm. borssikeittoa

Perheen päivälliseksi silakkapihvejä, perunaa, porkkana, salaattia ja jogurttikastiketta.



Ysien kanssa on tämän viikon aiheena venäläinen ruokakulttuuri. Oppilaat valmistivat mm. borsch-keittoja ja sieni-juliennea.



Seiskojen kanssa tämä viikko munakkaita.





keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Quornia ja quinoaa, köksässä mm. American pancakes

Quornia ja quinoaa, qq-ruokaa. Sitä oli meidän perheen päivällinen tänään.


Ysien Baking in English-kurssilaiset valmistavat tällä viikolla fresh herb scones ja American blueberry pancakes.




tiistai 22. syyskuuta 2015

Lohipastaa, köksässä munakkaita

Lohipastaa, helppoa, hyvää ja nopeaa. Leikkasin yhden lohifilen suikaleiksi, paistoin suikaleet kypsiksi, maustoin sitruunalla, basilikalla, valkopippurilla ja suolalla, lisäksi keitin kaveriksi pastaa. Siinä se sitten oli.


Seiskojen aiheina ovat tällä viikolla kierrätys, kananmuna, kauden sienet sekä pyykin jälkikäsittely. Oppilaat valmistavat jokainen itselleen kinkkumunakkaan ja laittavat lisukkeeksi salaattia, tomaattia ja herkkusientä.









maanantai 21. syyskuuta 2015

Kesäkurpitsapihvejä, köksässä mm. venäläistä ruokakultuuria

Vege-maanantai on taas täällä. Osa meidän perheestä kyllä söi lisäksi eilistä paahtopaistia..... ja muitakin sunnuntai-lunnerilta jääneitä. Kaikilla ei siis vegemaanantai, mutta minulla ainakin.

Paistoin kesäkurpitsapihvejä, joiden massassa on raastettuna kesäkurpitsaa ja palsternakkaa, pari kananmunaa, juustoraastetta ja mausteena suolaa, maustepaprikaa ja muskottipähkinää.



Ysien kanssa aiheenamme on tällä viikolla venäläinen ruokakulttuuri. Oppilaat valmistavat borsch-keittoja nakeilla sekä syrnikkejä.



sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Syysmakuja

Syysmyrskyn jälkeen koitti ihana sunnuntai. Kävimme aamupäivällä Nuuksiossa patikoimassa upeassa säässä.

Patikoinnin jälkeen iltapäivällä söimme sunnuntain perhelunnerin, jolla tällä kertaa paikalla neljä viidestä. Paistoin jo eilen paahtopaistin. Tänään sitten vain perunoiden keittäminen, ruusukaalien paahtaminen ja kukkakaaligratiinin valmistaminen. Jälkiruoaksi omenapiirakkaa ja jäätelöä.





lauantai 19. syyskuuta 2015

Omenahilloja ja kaalipataa

Omenahilloja ja kaalipataa, loistavia syksyn makuja syksyisenä sateisena lauantaina.




keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Thaimaalainen kalakeitto, köksässä omenaa, omenaa ja omenaa

Perhe sai päivällisekseen thaimaalaista kalakeittoa. Nuudelit olen jo pidempään korvannut mustapapuspagetilla. Toimii hyvin. Kalana tänään pakastesei.


Köksässä on tällä viikolla omenaviikko. Jopojen kanssa valmistimme omenapiirakkaa ja omenahilloa. Kasien pitkän valinnan porukan kanssa aiheenamme olivat erityisruokavaliot ja oppilaat valmistivat omenakauraa ja vaniljakastiketta.


Ysien Baking in English kurssilaiset valmistivat American style apple pie and Vanilla sauce.



tiistai 15. syyskuuta 2015

Riistakäristys, köksässä omenapiirakoita

Tänään oli ilmassa syksyä ja ruoaksi maistuikin riistakäristys, lisukkeena Kolin luomuperunoita, vihersalaattia ja puolukkasurvosta.


Seiskojen kanssa leivomme tällä viikolla omenapiirakoita, harjoittelemme kahvin keittämistä ja teen hauduttamista.