maanantai 5. elokuuta 2013

Kesämakuja

Tässä on mennyt nyt muutama päivä vieraissa pöydissä ja tullut valmistettua ruokaa hyvin satunnaisesti. Kesänmakuja on ruoassa vielä ja tänään valmistin mielestäni yhtä parhaista kesäruokayhdistelmistä. Keitin tarjolle uusia perunoita


sekä savustin lohen,

 
lisukkeena myös vihersalaatti.
 

 
 

torstai 1. elokuuta 2013

Sadonkorjuun aika - upeita makuja

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, puiden havina on muuttunut kohinaksi. Koulut alkavat kohta ja sato kypsyy! Nyt alkaa olla ihan parasta aikaa, päivittäin voi poimia lähialueilta tai omalta kasvimaalta tuoretta ruokaa.

Perhe sai lounaaksi paistettuja kanttarelleja ja ruohosipuliperunoita. Kanttarellit löytyivät lähes omalta pihamaalta, perunat kaupasta, ruohosipuli omalta kasvimaalta.


Lisäksi laitoin lounaalle graavilohisalaatin, lohen olin laittanut graavautumaan toissa iltana. Lehtisalaatti omalta kasvimaalta kuin myös tilli.


Iltapäivällä saimme kahvivieraiksi iäkkäämpiä sukulaisia; yhden sukulaissedän ja sukulaistädin. Tarjosimme kahvin kanssa kaalipiirakkaa, jonka valmistan sukulaissedän siskolta oppimallani tekotavalla.


Aamun Hesari innosti valmistamaan karviais-toscapiirakkaa. Pihallamme kypsyy karviaisia ja ne ovat juuri nyt kypsiä poimittavaksi. Tein piirakanpohjan sokerikakkupohjaan, jonka jauhoina käytin spelttijauhoja, muuta muuten aamun lehden ohjeen mukaan, paitsi karviaisia taisi olla tuplamäärä!







keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

TexMex!

Tänään on perhe ruokittu texmexillä, onhan tänään aviomiehen syntymäpäivä ja texmex-tuoka on aviomiehen ehdotonta lempiruokaa.

Lounaalle laitoin tex-mex salaatin ja miedosti maustetun quacamolen. Tex-mex salaatissa ruokaisana osana oli broilerin filesuikaleita.

 
 

Päivällisellä meitä oli pöydän ääressä hieman isompi joukko ja valmistin tacoja. Tacotäytteiksi valmistin jauhelihaa ja kidney-papuja sekä erilaisia kasviksia ja kastikkeita. Jokainen sai tavan mukaan täyttää taconsa oman maun mukaan. Tacokuoret olivat kaupan valmisversioita.


Tuoretuotteina tacojen täytteeksi oli laitettavissa mm. kaalisalaattia, tomaatteja ja quacamolea. Tämä illan quacamole olikin maultaan jo voimakkaampi kuin päivällä.


Jälkiruoaksi söimme suklaatäytteisiä grillattuja banaaneja sekä jäätelöä.


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kalapäivä

Kalaa, lounaalla ja päivällisellä. Kala vain on niin hyvää, joten tänään sitten näin.

Perhe sai lounaaksi tonnikalasalaattia, pastaa ja pestoa. Pestot olivat kaupan valmisversioita.

Tonnikalasalaatti rakentui vihersalaattipedille, lisäksi raejuustoa, reilusti tuoretta basilikaa, pari purkkia tonnikalaa sekä mansikoita. Kastikkeena kylmäpuristettua rypisöljyä ja balsamicoa.


Päivälliselle savustimme lohta. Lohen kanssa tarjosin uusia perunoita, sitruunaa, vihersalaattia ja tomaattisalaattia. Tomaattisalaatin juttuna on omalla pihalla rehoittava lipstikka. Vihersalaatin ainekset myös omalta pihalta. Kesäruokaa, nam. Kohta tätä on jo ikävä.

 
 
 

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Grillattua broileria

Kesä ei ole vielä ohi, joten edelleen grillataan. Tänään grillistä valmistui broilerin filepihvejä, jotka maustoin maustepaprikalla, kuivatulla basilikalla sekä suolalla. Grillissä kypsyi myös nektariineja kokonaisena, kesäkurpitsaa viipaloituna ja halloumia. Lisukkeeksi valmistin myös parsakaalimuhennosta.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Ruokaisia salaatteja

Lämmin kesäsää innosti tekemään lounaaksi, pienen tauon jälkeen, ruokaisa salaatteja. Tänään astetta juhlavampia, olihan meillä nuoria aikuisia kyläilemässä.

Tein kaksi salaattia; lohisalaatin ja prociutto-salaatin. Salaattikastikkevaihtoehtoina laitoin tarjolle oliiviöljyä, balsamicoa, caesar-kastiketta, rhode island-kastiketta ja vaalea balsamico -kastiketta. Jokainen sai valita haluamansa salaattikastikkeen salaatteihinsa.

Lohisalaatin aineksina käytin jäävuorisalaattia, valkokaalia, raastettua savujuustoa, kylmäsavulohta, kananmunan puolikkaita ja tuoretta tilliä.


Prosciutto-salaatin aineksina oli jäävuorisalaattia, kuutioitua tomaattia, reilusti tuoretta basilikaa, mozzarellaa kuutioituna sekä prosciuttoa.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Italiaa henkivä grillaus ja grillattuja banaaneja

Saimme tänään vierailulle ihanan, opiskelevan nuoren parin, kummityttöni sekä hänen poikaystävänsä. Kummitytölle on aina mukava valmistaa hyvää ruokaa, niin tänäänkin. Grillasin ruokaa ja laitoin lisukkeet Italiaa-henkivinä.

Laitoin ruoaksi tomaatti-mozzarella-salaattia, kukkakaaligratiinia, grillattua kesäkurpitsaa, pastaa ja pestoja sekä grillattua naudan ulkofilettä. Kesäkurpitsan olin maustanut ennen grilaamista limen mehulla, merisuolalla ja kuivatulla basilikalla. Toimi tosi hyvin. Naudan ulkofilen mausteina suolaa ja mustapippuria. Naudan ulkofilen grillasimme kokoanaisena ja leikkasimme annospaloiksi tarjoiluvaiheessa.


Jälkiruoaksi grillasimme banaaneja, joiden sisään laitoin maitosuklaata.

 
Grillattujen banaanien kanssa nautimme vaniljajäätelöä. Jälkiruoka ei ollut ihan Italia-henkinen, mutta herkullinen kuitenkin.