Perhe sai lounaaksi ihan parasta kausiruokaa, juuri nyt sateiseen marraskuiseen sunnuntaihin sopivaa. Siskonmakkarakeittoa, mausteisena versiona tällä kertaa, sillä aloitin keiton valmistuksen freesaamalla currya, kurkumaa ja maustepaprikaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siskonmakkara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siskonmakkara. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Siskonmakkarakeittoa
Tunnisteet:
keitto,
siskonmakkara,
siskonmakkarakeitto
maanantai 21. maaliskuuta 2016
Mausteinen siskonmakkarakeitto, köksässä mm. japanilaista
Tein jo eilen ison kattilallisen mausteista siskonmakkarakeittoa, siitä riitti hyvin ruoaksi myös tänään. Mausteisen siskonmakkarakeiton valmistaminen alkaa rasvakypsentämällä currya ja kurkumaa. Lisäksi mausteena lipstikkaa pakasteesta. Nam.
Ysien aiheena on tällä viikolla japanilainen ruokakulttuuri ja he valmistavat mm. sushia.
Ysien aiheena on tällä viikolla japanilainen ruokakulttuuri ja he valmistavat mm. sushia.
Ysien Baking in English kurssilaiset saivat itse luoda pääsiäisleivonnaisensa. Teemana oli Easter Baking ja käytettävissä mm. mangoa, sitruunaa ja rahkaa sekä suolaisista valmiiksi paistettua naudan jauhelihaa, rieskaa ja tomaatteja.
Tunnisteet:
köksä,
siskonmakkara,
siskonmakkarakeitto
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Mausteinen siskonmakkarakeitto, köksässä mm. avokadopastaa
Perhe saa päivällisekseen mausteista siskonmakkarakeittoa. Keiton pohjalle freesasin currya, kurkumaa ja maustepaprikaa, aineksina muuten perinteiset siskonmakkarakeiton ainekset eli perunaa, porkkanaa ja siskonmakkaroita, lisäksi mausteena lipstikkaa.,
Jopojen kanssa valmistimme köksässä mm. ruishampurilaisia silakkapihveillä ja lohkoporkkanoita.
Kasien pitkän köksän yhtenä teemana olivat ruokablogit ja valmistimme mm. avokadopastaa.
Jopojen kanssa valmistimme köksässä mm. ruishampurilaisia silakkapihveillä ja lohkoporkkanoita.
Kasien pitkän köksän yhtenä teemana olivat ruokablogit ja valmistimme mm. avokadopastaa.
Tunnisteet:
keitto,
köksä,
siskonmakkara,
siskonmakkarakeitto
tiistai 1. syyskuuta 2015
Siskonmakkarakeittoa, köksässä mm. puuroja
Ensimmäinen syksypäivä. Kivaa. Ensimmäisenä syyspäivänä valmistin perheelle päivälliseksi siskonmakkarakeittoa. Kyllä maistui, hyvältä.
Seiskojen kanssa on tämän viikon aiheena mm. lieden käyttäminen, keittäminen, maidon keittäminen, viljat ja keliakia. Oppilaat valmistavat keittiöissään kaurapuuroa, riisihiutalepuuroa ja punaherukkasurvosta. Näistä saakin synnytettyä kauniit arjen annokset.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Siskonmakkarakeittoa, köksässä munakasrulla
Valmistin päivälliseksi siskonmakkarakeittoa. Siskonmakkarakeiton kanssa laitan tarjolle ruisleipää.
Mausteeksi keittoon ei muuta tarvita kuin siskonmakkarat ja lipstikkaa pakasteesta. Siskonmakkarat ovat niin mausteisia, että niiden antama maku liemeen on riittävä lipstikan lisäksi, kunhan antaa vain keiton tekeytyä ja lisää perunat vasta loppuvaiheessa.
Lipstikka on aivan huippuyrtti. Pakastinkin sitä kesällä, jotta tätä superyrttiä voin laittaa pitkin talvea keittoihin. Ainakin vielä oli kaupassa saatavilla lipstikkaa ruukkuyrttien joukossa, jos vaikka innostut kokeilemaan ja sinulla ei ole lipstikkaa pakstettuna.
Ysien valinnaisessa "Juhlatarjottavaa" köksässä valmistimme juhlapöytään tai vaikka illanistujaisiin sopivan munakasrullan sekä vihersalaattia. Munakasrullan täytteenä on mm. paprikaa, kinkkua, juustoa ja sipulia.

keskiviikko 21. elokuuta 2013
Siskonmakkarapalleroita, köksässä pastaa itse
Perhe saa päivällisekseen siskonmakkarapalleroita sekä kaalisalaattia. Siskonmakkaroiden upea mausteisuus tulee esiin erityisen hyvin silloin kun ne paistaa pannulla. Kaalisalaatin pehmeä maku sopii erityisen hyvin mausteisten makkaroiden kaveriksi.
Kymppien köksässä valmistimme itse pastaa, seiskojen tämän viikon ohjelmassa oli aamiainen sekä teeleivät.
Kymppien köksässä valmistimme itse pastaa, seiskojen tämän viikon ohjelmassa oli aamiainen sekä teeleivät.
Tilaa:
Kommentit (Atom)