sunnuntai 6. tammikuuta 2013

14vee syntymäpäivän tarjoilut

Vanhin lapsistamme täyttää 14 vuotta. Juhlia vietetään jo hyväksi havaitulla kaavalla: isovanhemmille, kummeille ja serkuille tarjotaan sankarin herkkuruokaa sekä sankarin toivoma täytekakku.

Vanhimmaisemme tykkää tex mex -ruoasta, joten tex mexiä Nachos Premium annoksen muodossa isohkolle porukalle. Jotkut kutsuvat Nachos premium annosta suomalaisittain myös nimellä tortillasipsivuoka.


Nachos premium on helppo valmistaa, nachoja pohjalle, kerros tex mex maustettua -jauhelihaa väliin, päälle kerros nachoja sekä päälimmäiseksi juustoraastetta. Uuniin gratinoitumaan ja valmista syötäväksi. Koska meillä on tänään isohko porukka syömässä valmistan kolme vuokaa ruokaa.

Nachos premiumin lisukkeena guacamolea, jonka valmistin kuudesta avokadosta, kahden limen mehusta, muutamasta kirikkatomaatista sekä muutamasta tipasta tabascoa ja hyppysellisestä suolaa.


Lisäksi tarjolla kaalisalaattia, jalapenoja sekä salsaa.

Ruoan jälkeen nautimme kakkukahvit. Kakku pitää sisällään kahdessa kerroksessa vadelmaa ja keskimmäisessä kerroksessa Kinuskikissan reseptillä tehtyä vaahdotettua kinuskitäytettä. Päällä kermahuntu. Tällä kertaa kakku ei ole teemakakku sankarin toiveen mukaisesti, mutta aika talvinen siitä kuitenkin tuli....


Köksän openkin joululoma loppuu huomenna. Ensi viikolla taas päivityksiä myös köksän luokasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti