keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Köksässä keikauskakkuja ja pizzaa

Kasien pitkän valinnaisen ohjelmassa oli tänään keikauskakut ja pizzaa. Sopii vaikka vappujuhlien tarjoiluksi.






tiistai 28. huhtikuuta 2015

Q&Q-ruokaa, köksässä munkkeja ja munkkeja

Valmistin perheelle q&q-ruokaa, siis quornia ja quinoaa, lisäkkeenä parsaa, kirsikkatomaatteja ja sitruunaa. Quorn suikaleet saivat maukseen suolaa, pippuria ja ruohosipulituorejuustoa sekä reilusti lehtikaalia.


Tänään voi rehellisesti sanoa, että haisin rasvalle töistä tullessa kotiin. Kaksi seiskan porukkaa paistoi munkkeja, joten luokassani tirisi ensin neljässä ja sitten kolmessa valurautapadassa 180 asteinen rypsiöljy. Tarttuuhan se haju opeenkin, kyllä. Mutta kyllä olivat munkit maukkaita ja oppilaat tyytyväisiä.










maanantai 27. huhtikuuta 2015

Simaa ja parsaa, köksässä churroja, donitseja ja munkkeja

Tänään ehtii vielä, juuri ja juuri, mutta ehtii kuitenkin, siis sima vapuksi. Laitoin tulemaan kahdeksan litraa.


Perheen päivälliseksi parsaa ja salaattia.


Ysien pitkän valinnan oppilaat uppopaistoivat churroja, leipoivat uunissa kypsennettäviä donitseja ja pestokierreleipää.


Seiskat harjoittelevat tällä viikolla uppopaistamista ja valmistavat munkkeja tai munkkirinkilöitä.



Tällä viikolla ope haisee kotiutuessaan uppopaistetulle rasvalle.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

7v lastenkutsut

Taas on vietetty yhdet lasten synttärit, nuorimmaisemme 7v kaverisynttärit. Juhlan teemana oli prinsessat ja ohjelmassa mm. isoveljien vetämänä disko. Robin ja Frozen-biisit raikasivat ja pääsinpä minäkin joraamaan.

Kakku oli tietenkin prinsessateemainen ja vaaleanpunainen.




Aloitimme prinsessojen juhlajuomalla eli jäätelöä ja sitruunasoodaa.


Suolaisena syötävänä popcornia ja coctail-paloja.


Makeana siis vaalenpunaiset kakkupalat, keksejä ja vaahtokarkkeja.


lauantai 25. huhtikuuta 2015

7v syntymäpäiväjuhlat

Nuorimmaisemme täyttää tiistaina 7v. Tänään juhlimme isovanhempien, serkkujen ja kummien kanssa. Huomenna on vuorossa lastenkutsut.

Perheemme perinteen mukaisesti sankari saa juhliinsa haluamansa kakun sekä ruoan. Olen päätynyt ruoan tarjoamiseen lasten suku-kummisyntymäpäivillä jo vuosia sitten. Huomattavasti helpommalla pääsee keittiössä kun valmistaa ruokaa erilaisten suolaisten tarjottavien sijaan. Samalla tulee myös kunnolla syötyä.

Neitimme toivoi vaaleanpunaista kakkua ja sen hän sai. Lisäksi kahvin kanssa tarjolla oli donitseja ja vaahtokarkkeja, näin vapun lähestyessä.



Ennen kakkukahvien juomista valmistin vieraille syötäväksi sankarimme toivomaa, tämän hetkistä lempiruokaa, sushia.



perjantai 24. huhtikuuta 2015

Köksässä espanjalainen pre-vappu ja pizzaa

Kasien kanssa olemme tällä viikolla viettäneet vappua, hieman etukäteen. Oppilaat ovat valmistaneet espanjalaista peruna-chorizosalaattia ja paistaneet churroja.



Seiskojen kanssa tänään vielä pizzaa.




torstai 23. huhtikuuta 2015

Uunimakkaraa, köksässä sushia ja donitseja

Valmistin perheen päivälliseksi suomalaista perinneruokaa, uunimakkaraa. Vaikka oli torstai ei perinneruoka ollutkaan hernekeittoa, vaan jo pitkään toivottua uunimakkaraa. Kyllä maistui.


Ysien pitkän valinnaisen ryhmän kanssa aiheenamme oli japanilainen ruokakulttuuri ja valmistimme sushia. Lisäksi harjoittelimme puikoilla syömistä.



Kasien leivontakurssi leipoi pakasteeseen tarjottavia ysien lähtöjuhlaan. Omaan suuhunkin leivottiin, donitseja niin tavallisena kuin gluteenittomina versioina.



tiistai 21. huhtikuuta 2015

Chili con carnea, köksässä pizzaa ja donitseja

Perheen päivälliseksi tänään chili con carnea ja vihersalaattia.


Seiskojen kanssa on tämän viikon teemana erityisruokavaliot. Oppilaat valmistavat pizzaa ja gluteenittomia pikkuleipiä.









Kasien leivontakurssi leipoi tänään mm. donitseja. Vappua kohti ollaan menossa!



maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tonnikalasalaattia, köksässä sushia

Salaatti-maanantai, tänään taas. Vuorossa tonnikalasalaatti. Vihersalaattipedillä tonnikalaa, aurinkokuivattua tomaattia ja aurajuustoa. Nam.


Ysien pitkän valinnaisen kurssin kanssa jatkoimme aasialaista ruokakulttuuria ja vuorossa tällä viikolla Japani. Mitäpäs muutakaan kuin sushia valmistuksessa.