tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kalapäivä

Kalaa, lounaalla ja päivällisellä. Kala vain on niin hyvää, joten tänään sitten näin.

Perhe sai lounaaksi tonnikalasalaattia, pastaa ja pestoa. Pestot olivat kaupan valmisversioita.

Tonnikalasalaatti rakentui vihersalaattipedille, lisäksi raejuustoa, reilusti tuoretta basilikaa, pari purkkia tonnikalaa sekä mansikoita. Kastikkeena kylmäpuristettua rypisöljyä ja balsamicoa.


Päivälliselle savustimme lohta. Lohen kanssa tarjosin uusia perunoita, sitruunaa, vihersalaattia ja tomaattisalaattia. Tomaattisalaatin juttuna on omalla pihalla rehoittava lipstikka. Vihersalaatin ainekset myös omalta pihalta. Kesäruokaa, nam. Kohta tätä on jo ikävä.

 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti