lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kesälunneri ystäväperheen kanssa

Saimme tänään ystäväperheen lunnerille. Laitoin tarjolle suomalaisuutta henkivän lunnerin.



Tein tarjolle kolme erilaista salaattia: liperinen tomaattisalaatti, rucola-porkkanasalaatti sekä graavilohta viherpedillä.


Lisäksi laitoin tarjolle kolmea erilaista silliä sekä uusia perunoita.


Lihaisuutta ateriaan toi savustettu paahtopaisti. Tämä oli ensimmäinen kerta kun savustimme paahtopaistin.

Paahtopaisti oli savustuksessa puoli tuntia, pintaan hieroin vain hieman suolaa ja pippuria ennen savustusta. Hyvin onnistui, mutta parannettavaakin jäi. Seuraavalla kerralla hieman pidempi aika ja hieman enemmän suolaa.



Jälkiruoaksi pannacotta sekä tuoretta minttua ja mansikoita.


Myöhemmin vielä kahvit ja kanelikorppuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti