lauantai 7. tammikuuta 2017

18-v syntymäpäivät

Vanhin lapsistamme täysi-ikäistyi. Juhlia vietettiin perinteen mukaisesti isovanhempien, serkkujen ja kummien kanssa. Sankari oli suunnitellut menun kahdelle eri linjalle: kuohujuoma- ja ohrajuomalinjan.

Kuohujuomalinjan valinneille tarjolla oli broiler-salaatti, jonka vieraat saivat itse kasata vihersalaattipohjalle. Tarjolla oli sinappibroileria, valkohomejuustoja ja erilaisia pähkinöitä sekä erilaisia salaattikastikkeita.





Ohrajuomalinjan valinneille tarjolla oli erilaisia makkaroita ja perunasalaattia.


Ja jälkiruokana kahvin kanssa mansikkakakkua.



sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Sunday Roast

Ilo ja onni, kaikki viisi olimme kotona samaan aikaan. Hyvä hetki nauttia yhteinen sunnuntai-lunneri, Sunday Roast. Valmistin meille paahtopaistia, sitruunarisottoa, kukkakaalia ja vihersalaattia. Oikein hyvää sunnuntai-ruokaa.


Glögit

Istuimme lauantai-iltaa ystäväperheen kanssa maistellen erilaisia glögejä ja nauttien pientä glögisyötävää.

Valmistin tarjolle sinihomejuusto-salaattia, sipulipiirakkaa ja taatelikakkua. Kaupasta päätyi nautittavaksemme juustoja, piparkakkuja, salmiakki-taateleita ja erilaisia pähkinöitä sekä konvehteja.












torstai 15. joulukuuta 2016

Chili-quornia, köksässä mm. valuvia lumiukkoja

Perheen ruoka valmistui jälleen kerran noin 20 minuutissa: villiriisiä, quornia chili-kastikkeessa, vihersalaattia ja punakaalia.


Kasien leivontakurssilaiset ovat tällä viikolla leiponeet valuvia lumiukkoja sekä valmistaneet mm. lämpimiä voileipiä pakasteen aarteista.



Ysien aiheena on ollut keski-eurooppalainen joululeivonta. Oppilaat ovat leiponeet englantilaisia hedelmäkakkuja, saksalaista stollenia ja puolalaista piernikiä.




keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Nyhtis-makaronilaatikkoa, köksässä suomalaista joululeivontaa

Tänään valmistui perheen päivälliseksi nyhtis-makaronilaatikkoa. Vege-keskiviikko siis 😀


Seiskojen aiheena on tällä viikolla ollut suomalaiset jouluperinteet ja suomalainen joululeivonta. Oppilaat ovat leiponeet joulutorttuja ja piparkakkuja sekä keittäneet glögiä.






perjantai 9. joulukuuta 2016

Mustikkakääretorttukakkuja

Kasien pitkän valinnaisen oppilaiden oppilaiden aiheena oli tällä viikolla itsenäisyyspäivän kahvikutsut. Oppilaat valmistivat kaneliässiä ja mustikkakääretorttukakkuja, kivan erilaisia kakkuja valmistuikin.







torstai 8. joulukuuta 2016

Broileria, köksässä itsenäisyyspäivän pitopöytä

Perheen päivälliseksi valmistin broileria ja riisiä. Nopeaa ja valmista 20 minuutissa.


Ysien ohjelmassa on tällä viikolla ollut itsenäisyyspäivän pitopöytä. Oppilaat ovat valmistaneet pitopöytään lohipastramia, koristeltuja kananmunan puolikkaita, ruisleipäsiä makutahnalla ja vihersalaattia. Jälkiruokana pappilan hätävara leipäjuustolla.