keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Nötköttilaatikkoa, köksässä avokadopastaa

Perheen päivällinen ei valmistunut tänään 20 minuutissa, mutta tunnissa kuitenkin. Perhe sai päivällisekseen nötköttilaatikkoa, minun lapsuuden ruokaa. Äitini valmistaa ihan tajuttoman hyvää nötköttilaatikkoa, en minä yhtä hyvään pysty, mutta hyvään kylläkin.


Seiskojen teemoja ovat tällä viikolla mm. kasviruokailu, pakkausmerkinnät ja valmistuksessa avokadopasta.





tiistai 21. maaliskuuta 2017

Lohta, köksässä korealaista

Valmistin perheen päivälliseksi lohta, lisukkeena pastaa ja vihersalaattia. Valmista 20 minuutissa, eli juuri niinkuin arkiruoan pitääkin.


Kasiluokan leivonta eri kulttuureissa -kurssilaisten kanssa aiheena on tällä viikolla korealainen leivonta. Oppilaat valmistavat kevätkääryleitä ja hoddeokeja eli korealaisia pannukakkuja.




sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Sunnuntain brunssi

Leppoisa sunnuntai takana. Lepoa ja ulkoilua sekä brunssi nuorimman kummilapsemme perheen kanssa. Illalla vielä vähän loikoilua sohvalla television äärellä ja sitten olenkin taas valmiina uuteen työviikkoon.

Valmistin brunssin vielä hieman hiihtoloman tunnelmissa Italia-henkeen ja tarjolla oli bruschetta, antipasto-salaatti, porkkanasalaatti, sitruunamarinoitua kesäkurpitsaa, pastasalaatti, karitsalasagne, hunajamelonia, tiramisu ja sitruuna-marenkikakku. Juomina kahvia, erilaisia hedelmämehuja, kivennäisvettä ja tietenkin kuohuviiniä.



















perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kevätkääryleitä, köksässä nakkikastiketta

Tänään ei ollutkaan texmex-perjantai, vaan kevään kunniaksi rullasin perheelle päivälliseksi kevätkääryleitä. Täytteenä oli lasinuudeleita, ravun pyrstöjä sekä salaattia. Maistui keväälle, tuoretta ja kevyttä. Nam.


Kasien kanssa olemme tällä viikolla tutustuneet Suomen ruokakulttuurin kehittymiseen 1940-luvulta 1970-luvulle. Oppilaat ovat valmistaneet nakkikastiketta, keitetttyjä perunoita sekä leiponeet Gebhardin perheen tavallista sunnuntaikakkua.



torstai 16. maaliskuuta 2017

Turskaa, köksässä mm. intialaista ja zucchini boat pizzas

Perheen päivälliseksi turskaa, pastaa ja vihersalaattia. Valmista 20 minuutissa, juuri kuten arkiruoan pitääkin.


Ysien ohjelmassa on tällä viikolla ollut intialainen ruokakulttuuri. Oppilaat ovat valmistaneet tandoribroileria, kurkumariisiä, mangolassia ja porkkanahalvaa.





Seiskojen kanssa jatkuvat ateriat omien suunnitelmien mukaan. Monenlaista sitä on nähty ja hyvin ovat maistuneet.




Ysien Baking in English -kurssilaiset ovat valmistaneet tällä viikolla whoopies ja zucchini boat pizzas.




tiistai 14. maaliskuuta 2017

Roskaruokaa, köksässä omia aterioita

Perheen päivälliseksi laitoin eilen erilaisia jämiä viikonlopulta. Ja niitähän oli. Roskaruokaa parhaimmillaan.


Seiskojen kanssa on tällä viikolla toteutuksessa oppilaiden itsesuunnittelemat ostoslistaa myöten ja tällä viikolla toteuttamat ateriat. Monta erilaista, ei yhtään samanlaista ateriaa valmistuu tällä viikolla. Hauskaa.







perjantai 10. maaliskuuta 2017

Köksässä pohjoissuomalaista

Tällä viikolla olemme 8-luokkalaisten pitkän valinnaisen oppilaiden kanssa teemoitelleet ja valmistaneet pohjoissuomalaista ruokaa. Oppilaat ovat valmistaneet riistakäristystä, pottuvoita, puolukkasurvosta ja kampanisuja. Lisäksi olemme paistaneet viime viikolla aloitetut leipäjuustot.